Neljännesmiljardin vuosi 2021 – PURO Financen laskurahoitus
11.11.2021
Vaikka meitä työntekijöitä hämää meidän yhtiömme nuori ikä, olemme kasvaneet valtavan nopeasti. Yhtiömme factoring- eli tuttavallisemmin laskurahoitusliiketoiminta alkoi kuitenkin käytännössä vasta vuonna 2018. Seuraavassa muutamia poimintoja meidän kuluvasta vuodesta.
PURO ja POP Pankki aloittavat yhteistyön – PURO tuotekehityskumppanina uudelle yritysrahoitustuotteelle
25.05.2021
POP Pankki on valinnut PURO Finance Oy:n uudeksi tuotekehityskumppanikseen ja yhteistyösopimus yritysten välille on allekirjoitettu. Yhteistyön tarkoituksena on PUROn teknologian avulla kehittää POP Pankin yritysasiakkaille suunnattuja rahoituspalveluja.
Miten valita investointien rahoitusmuoto? Vertailussa osamaksu ja leasing
20.05.2021
Yrittäjän arkeen kuuluu olennaisena osana hankintojen ja investointien tekeminen, oli se sitten yritystoiminnan kasvun myötä tai yllättävän tilanteen edessä. Ennen ostohousujen laittamista jalkaan, on hyvä miettiä mitä rahoitusvaihtoehtoja yrityksellä on hankinnan tekemiseen. Yrityksesi kasvun tukena oleva rahoituskumppani osaa huomioida yrityksesi taloudellisen tilanteen ja kustannusrakenteen ja suositella sen mukaista rahoitusratkaisua.
PURO ja Visma Financial Solutions yritysyhteistyöhön
03.05.2021
PURO Finance Oy ja Visma Financial Solutions Oy ovat solmineet yritysyhteistyön, jonka tavoitteena on tarjota Visma Financial Solutionsin asiakaskunnalle entistä kattavampia laskun elinkaaripalveluita lisäämällä palveluvalikoimaan PUROn factoringratkaisu.
Miten vastata muutostarpeeseen ja varmistaa kassavirta myös tulevaisuudessa
27.04.2021
Suomen yrityskenttää ravistellaan – ja jälkimainingit ovat vasta edessä. Muutokset toimintaympäristössä pakottavat nyt monen yrittäjän uudistumaan, mutta mitä keinoja yrityksillä voi olla vastata tähän muutostarpeeseen, ja millaiseen muutokseen kannattaa satsata? Listasimme muutamia keskeisiä tapoja edistää yrittäjän taloudellista mielenrauhaa investoinnin ja muutostarpeen alla. Nappaa vinkit talteen!